FI
2012
Paperi: Hahnemühle Photo Rag Ultra Smooth
~11,5x35cm (+ margin)
Ed. 5
á 180€

Vuosina 2012-2014 olivat saatavilla vain Höyry-galleriasta, nyt tiedusteluja myös minulta tai Jyväskylän taiteilijaseuran Taidelainaamon / Galleria Beckerin kautta.

FI
Kesän 2012 Höyry-gallerian näyttelyyn päätin kokeilla jotain uutta – ja vanhaa: tein uudenlaisia kuvia käyttämällä päällekkäisprinttausta ja materiaalina osittain työvedoksiani – värikokeiluita, joita olin tehnyt erääseen aiempaan työhön. Syntyi kahdentoista aivan uudenlaisen kuvan sarja, jossa kaikki vedokset rakentuvat samalle kuvapohjalle. Kuvasarja on hyvin pieni (ed.5), koska tuntuu, että vedostamisessa melkein yhtä suuri merkitys on onnella kuin osaamisella: päällekkäisten kuvien kohdistaminen puolisokkona on yllättävän vaikeaa….

Nimillä on itselleni aina suuri merkitys, ja näissä töissä sitäkin enemmän. Pääosassa teoksia on joku sanaleikki tai piilotettu arvoitus tai kuvallista symbolismia, joita en sen enempää aio selitellä.

Kuvia saa nähdä livenä ja ostaa vain ja ainoastaan  Höyry-galleriasta  Korpilahdelta.

FI
2012 Matkan varrella I, Kulttuuriosuuskunta Plankko (Päivi Hintsanen, Helena Junttila, Virve Lilja, Hanna Varis), Höyry-galleria, Korpilahti, Jyväskylä
EN
2012
Printed on: Hahnemühle Photo Rag Ultra Smooth
~11,5x35cm (+ margin)
Ed. 5
á 180€

The series was exclusively available only at Höyry Gallery during 2012-14 but now also available from me or via Jyväskylä Artists’ Society Artotheque / Gallery Becker.

EN
For Höyry Gallery exhibition in summer 2012 I decided to try something new – and old: I made a series of images by over-printing techniques and partly on my process materials – colour test printi, which I had made for one earlier work. A series of twelve pictures, very different compared to my previous prints, was born; in which all prints are based on the same basic image. The series is very small (ed.5), because I feel that the printing takes as much luck as knowhow: making two or more over-printed pictures without seeing the final result while making, is surprisingly hard…

For myself, the titles mean much, and with these works it means even more. Most of the titles contain some kind of wordplay or hidden riddle or figurative symbolism, which I won’t explain closer.

Prints are available only at Höyry Gallery, Korpilahti, Jyväskylä, Finland.

EN
2012 On the Road I, Co-operative Plankko (Päivi Hintsanen, Helena Junttila, Virve Lilja, Hanna Varis), Höyry Gallery, Korpilahti, Jyväskylä, Finland

 

Parhaan ystävän muisto | Memory of the Best Friend

Parhaan ystävän muisto | Memory of the Best Friend

Loppuunmyyty / Sold out

Laivat purjehtivat ohi jo vuosia sitten – The Ships Sailed Past Years Ago

Laivat purjehtivat ohi jo vuosia sitten - The Ships Sailed Past Years Ago

Loppuunmyyty / Sold out

Iltapäivä savannilla / Afternoon in Savanna

Iltapäivä savannilla / Afternoon in Savanna

Jos taivaanranta täyttyisi löytöretkeilijöistä – If only the Horizon Would Fill With Explorers

Jos taivaanranta täyttyisi löytöretkeilijöistä - If only the Horizon Would Fill With Explorers

Loppuunmyyty / Sold out

Maan kruunu / Crown of the Earth

Maan kruunu / Crown of the Earth

Suojapaikaksi kaareutuvat taivaat – Sheltering, Arching Skies

Suojapaikaksi kaareutuvat taivaat - Sheltering, Arching Skies

Muinainen karpalopuu – Ancient Cranberry Tree.

Muinainen karpalopuu - Ancient Cranberry Tree.

Lumen pesä – Snow’s Nest.

Lumen pesä - Snow's Nest.


Tiedustelut / Requests: Höyry-galleria / Emalipuu

Ansaan käyneen kuninkaan hauta – The Burial Place of the King Conquered

Ansaan käyneen kuninkaan hauta - The Burial Place of the King Conquered

Tauko metsässä – A Pause in the Forest.

Tauko metsässä - A Pause in the Forest.

Samoja – The Same

Samoja - The Same

Tyyni keskipäivä – Still Noon

Tyyni keskipäivä - Still Noon