FI
Paperi: Hahnemühle Photo Rag Ultra Smooth
27x27cm +marg.
2014
Vedosmäärä 25

á 190,00 €

FI
Naisia puissa -sarja on ollut työpöydälläni ohutviivaisina ja epäselvinä luonnoksina jo pitkään. Työprosessiin on kuulunut useita erilaisia versioita, värikkäistä kukitetussa kevätasussaan olevista kirsikkapuista syksyn ruskan väriloistossa kylpeviin puihin, joiden oksien lomasta joku kurkistaa. Värikkäämmät ja kuvakieleltään runsaammat kuvat saivat kuitenkin jäädä vielä odottamaan valmistumistaan, kun pelkistetympi muoto ja värimaailma ottivat vallan.

Kahden teoksen puu on kuvattu Jyväskylän yliopiston päärakennuksen lähellä, loppusyksykstä 2013, kun koko tienoon oli täyttänyt outo, ajankohtaan sopimaton hiljaisuus. Yksi puista on kuvattu Tampereen taidemessujen 2013 aikana Hatanpään Arboretumissa, johon tein erään messupäivän jälkeen kävelyretken hämärässä, joka pian muuttui pimeydeksi. Puut oli helppo kuvata teoksia varten – vaikka niiden oksilla istuvat naiset eivät tallentuneetkaan samalla valokuvaan, ne kuitenkin olivat siellä jo. Oksilla istuvien naisten kuvat on piirretty vanhojen valokuvien mukaan.

Kuvasarja täydentyy myöhemmin uusilla teoksilla. Toivotaan, että naiset puissa kirsikan kukkien ja ruskan aikaan päätyvät vielä joskus paperille ja jo kuukausia työstämäni suurempi Metsä lopulta valmistuu.

FI
2014 Galerie Pleiku, Berliini
2014 Höyrygalleria, Korpilahti (Jyväskylä)
2015 Black Wall Gallery, Vaasa
2015 Runonkulman galleria, Uusikaupunki
2016 Galleria Ronga, Tampere
2016 Galleria Napa, Rovaniemi
2016 Promenadigalleria, Hyvinkää
EN
Printed on: Hahnemühle Photo Rag Ultra Smooth
27x27cm +margin
2014
Ed. 25

á 190,00 €

EN
For a long time there have been a lot of thin lined, unclear sketches on my desk, of some Women in Trees. The process has included several different versions, from some sketches with women sitting on light coloured cherry blossom trees to some with autumn’s yellows, oranges and reds. Those more colourful and more detailed pictures were put aside though, when this more plain and simplified form and colouring took over.

Two trees of these prints were photographed near the Jyväskylä University main building, at the end of the autumn 2013, when there was some strange, a bit unnatural silence around the place. One of the trees was photographed during the Tampere Art Fair 2013 in Hatanpää Arboretum (in Tampere), where I took a walk after one day at the fair, when it was already dusk which soon turned into darkness. The trees were easy to photograph for these artworks – although the women in trees didn’t show in the photographs then, they were already there. The women sitting in trees were drawn after some old photographs.

The series is not finished yet. I hope that those women in trees with cherry blossoms and autumn’s colourful leaves will find their way on to paper some day and the artwork Forest – which has been under process already for months – will be finished some day.

EN
2014 Galerie Pleiku, Berlin
2014 Höyrygalleria, Korpilahti (Jyväskylä)
2015 Black Wall Gallery, Vaasa
2015 Runonkulman galleria, Uusikaupunki
2016 Galleria Ronga, Tampere
2016 Galleria Napa, Rovaniemi
2016 Promenadigalleria, Hyvinkää


 

Tuulenvire oksien välissä
A Breeze Among the Branches

Tuulenvire oksien välissä A Breeze Among the Branches

Saapuva syksy
The Autumn Coming

Saapuva syksy The Autumn Coming

Aavistus ajasta
A Sense of Time

Aavistus ajasta - A Sense of Time