Hallavasta raudankarvaan – värit Suomessa

Yleistajuisessa tietokirjassa käsittelen sitä, millainen rooli väreillä on ollut suomalaisessa arjessa ja juhlassa, ja kuinka väri on elänyt puheessa ja sanonnoissa. Kerron erilaisten ilmiöiden kautta, mitkä värit ovat koettu arvokkaiksi tai jopa pyhiksi, ja mitkä värit ovat herättäneet pahennusta ja minkä vuoksi. Lähestyn värejä historian kautta, mutta samalla tuon esiin perinteiden vaikutuksen nykypäivään ja tapaan, jolla väreistä nyt ajattelemme.

Kirjassani käsittelen teemaa eri näkökulmista yksittäisten värien tai väriryhmien kautta (Verevä korea punainen; Metsien siintävä sininen; Vähäiset liian läheiset, vihreä ja keltainen; Vaatimattomat ja luonnolliset – ruskeat ja maiset; Nöyrät ja värittömät – mustat, harmaat, valkoiset; Vieraat maahanmuuttajat: appelsiini, retliini ja tuntematon turkoosi). Jokainen osio sisältää muutaman luvun, joka kertoo joko yksittäisestä väriin liittyvästä ilmiöstä tai laajemmin värien käytöstä.

Kirjassani kerron muun muassa, miten tummansiniseen pukeutuvia körttejä paheksuttiin, koska sininen oli tuontiväri ja: “…kuinka lukemattomat raha-summat meijänki maakunnastamme se joutawa koreuen hulluus, että sinisisä rehennellä, Ulkolaisen kassaan kokoaapi.” Ja sen, kuinka ajatus punaisen tuvan idyllistä on itseasiassa melko uusi: koko 1900-luvun alkupuoli vakuutettiin, ettei talojen maalaaminen ole turhamaisuutta. Olympialaisten alla iski suoranainen paniikki – millaisen käsityksen ulkomaalaiset vieraat saisivatkaan Suomesta, kun näkevät maalaamattoman maaseudun! Kirjoitan perinteisistä värjäyskasveista ja värjäykseen liittyvistä perinteistä ja uskomuksista, sekä nykyään käyttämistämme ja jo kadonneista värisanoista. Pohdiskelen, miksi kirkkoväki saattoi mielessään kuvitella liekkien oranssia väriä, kun pappi puhui purppurasta.

Varsinaisten lukujen väliin sijoittuu lyhyempiä 1-2 sivun juttuja: esittelen yksittäisiä ilmiöitä (esim. punaisen viivan historia), yksittäisten värisanojen tai sanontojen etymologiaa, kotimaisia värikasveja ja suomalaisia värivaikuttajia, kuten S. Forsius (maailman ensimmäinen väriympyrä) ja E. Brenner (värien taksonomiataulukko).

Lähdeaineistona käytän peruskirjallisuuden lisäksi mm. väriä koskevia sanomalehtiartikkeleita ja vanhoja suomalaisia julkaisuja; kansanperinteen, kielitieteen, käsityön jne. tutkielmia ja tutkimuksia; sekä kaupankäynnin ja teollisuuden tilastoja.

Tämä on kirja, jonka itse olisin halunnut lukea, mutta jota en ole mistään löytänyt! Kirjassa on täysin uusi näkökulma suomalaiseen väriin. Julkaistuissa kirjoissa väriä ei ole käsitelty näin, vaikka esim. väriopista, perinnemaalauksesta ja valtiollisista symboleista onkin kirjoitettu paljon. Sivuan kirjassani em. teemoja, mutta keskityn pääosin värin aukikirjoittamattomaan historiaan ja tapakulttuuriin.