Ihmisiä saarillaan – People on Their Islands, 2014

Nainen ja tyhjä lintuhäkki

FI || Vedossarja lisätty sivulle

EN || Print series added online

FI || Alkuvuodesta 2014 aloin viimeistellä kahta eri teossarjaa, joissa molemmissa on samantyyppinen teema – mutta jotka ovat visuaalisesti aivan erilaisia. Joskus ylös kirjoittamani nimi “Ihmisiä saarillaan” pyöri muistilapussa pöydälläni vuosikausia ja vaikka se käynnisti ennemminkin Missä tuuli lakkasi -teossarjan toteutuksen, se antoi kuitenkin nimensä tälle pienempien töiden sisarsarjalle.

Ensimmäiset kaksi kuvaa, tytön punaisen sateenvarjon kanssa kaukana luodolla tai pienellä saarella (Myrskyltä suojassa I ja II), olin tehnyt puolivalmiiksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta kuvat eivät vain jotenkin valmistuneet. Nyt idea lopulta täsmentyi ja kuvat saivat seuralaisia muista. Sarjan on tarkoitus täydentyä vielä muutamilla kuvilla.

Edit 23.7.2014: Täydensin sarjaa neljällä uudella kuvalla, jotka tulevat esille Höyry-gallerian näyttelyyn elokuuksi (Korpilahti, Jyväskylä)!

EN || In the beginning of 2014 I started working with two series, which both carry same kind of theme – but which strongly differ visually from each other. For several years there was a post-it attached to my desk, in which I had written the headline “People on Their Islands”; the post-it itself inspired me to create the series Where the Wind Stopped, but it gave a name to this sister-series of smaller works.

I had started to make the first two images of this series, a girl with a red umbrella, far away at the sea, standing in a small island (Sheltering from the Storm I ja II), already ten years ago, but somehow I just didn’t find a way to finish them. Now, finally the idea broke through and these two pictures also got some new ones next to them. The series will continue with few more pictures later.

Edit Jul 23, 2014: I just added four new pics, that will be shown at the Höyry gallery exhibition in August (in Korpilahti, Jyväskylä, Finland)!

Ihmisiä saarillaan – People on Their Islands

 

 

Jyväskylän asuntomessuilla / At the Jyväskylä Housing Fair

Jyväskylän asuntomessut / Jyväskylän taiteilijaseura

FI | Jyväskylän taiteilijaseuralla on väliaikainen taidelainaamo Jyväskylän asuntomessuilla Maailmanpylväs-talon alakerrassa, heti sisääntulon vieressä. Osastolla on mahdollista ostaa tai lainata teoksia mukaansa, kuten varsinaisestakin taidelainaamosta (joka sijaitsee Seminaarinkadulla Jyväskylässä). Teoksia on esillä (ja ostettavissa sekä lainattavissa) 28 taiteilijalta, eli niiltä, jotka itse ovat vähintään päivän valvomassa lainaamoa messujen ajan, eli 10.8. saakka.

Tervetuloa vierailulle osastolla!

Jyväskylän taiteilijaseuran tiedote
Lisätietoa asuntomessuista: www.asuntomessut.fi

EN | The Jyväskylä Artists’ Society temporary pop-up artotheque is at the Jyväskylä Housing Fair, at the ground floor of the 13-floor “Pilar of the World” building, right next to main door. You can purchase or lend art from the artotheque booth, just like from the main artotheque (that situates in Seminaarinkatu in Jyväskylä). The works are on display (and available for purhacing) from 28 artists – whose who have also voluteered to supervise the event on the premises. The event goes on until August 10! Welcome!


Höyry-galleria, Korpilahti 1.8.-30.8.2014

Hintsanen_Sälekivi_FB_juliste

Näyttely / Exhibition
Timo Sälekivi & Päivi Hintsanen

Höyry-galleria
Korpilahdentie 10, Korpilahden satama, Jyväskylä, Finland
www.hoyrygalleria.fi
Facebook event

Habitare 10.-14.9.2014

habitare14

Neljän kuvataiteilijan – Pia Feinik, Päivi Hintsanen, Janne Laine ja Anne Mäkelä – osastollamme1 D 51 esittelemme ja myymme teoksiamme. Jos haluat kuulla osastomme viimeisimmät messu-uutiset, käy klikkaamassa “Liity”-painiketta FB-tapahtumasivulla!

On our fair booth 1 D 51 by four visual artists – Pia Feinik, Päivi Hintsanen, Janne Laine ja Anne Mäkelä – we will be presenting and selling our artworks. If you would like to receive the latest news from the fair, please click “Join” in our FB event!


Naisia puussa – Women in Trees, 2014

Aavistus ajasta - A Sense of Time
FI || Vedossarja lisätty sivulle

EN || Print series added online

FI || Naisia puissa -sarja on ollut työpöydälläni ohutviivaisina ja epäselvinä luonnoksina jo pitkään. Työprosessiin on kuulunut useita erilaisia versioita, värikkäistä kukitetussa kevätasussaan olevista kirsikkapuista syksyn ruskan väriloistossa kylpeviin puihin, joiden oksien lomasta joku kurkistaa. Värikkäämmät ja kuvakieleltään runsaammat kuvat saivat kuitenkin jäädä vielä odottamaan valmistumistaan, kun pelkistetympi muoto ja värimaailma ottivat vallan.

EN || For a long time there have been a lot of thin lined, unclear sketches on my desk, of some Women in Trees. The process has included several different versions, from some sketches with women sitting on light coloured cherry blossom trees to some with autumn’s yellows, oranges and reds. Those more colourful and more detailed pictures were put aside though, when this more plain and simplified form and colouring took over.

Naisia puussa – Women in Trees

 

 

Värikäs tarina 12.-28.9.2014

Leikki

FI | Rööperin Taidesalonki juhlistaa viisivuotista taivaltaan sekä uutta galleriatilaa näyttelyllä, johon on kutsuttu kaikki viiden vuoden aikana näyttelyihin osallistuneet taiteilijat. Osallistun näyttelyyn kolmella teoksella.

EN | I’ll have three works exhibited in joint exhibition by Rööperin taidesalonki, which celebrates its five years as a gallery.

Rööperin taidesalonki, Iso Roobertinkatu 29 A 2, Helsinki
rooperintaidesalonki.com/
facebook.com/RooperinTaidesalonki


Tampereen taidemessut 14.-16.11.2014

Kuningattaren syntymä | The Birth of the Queen

FI || Osallistun marraskuussa Tampereen taidemessuille, osastoni on D221.

Osastolleni otan mukaan teoksia sekä kehystettynä että irtovedoksina. Myyn myös taidekortteja. Kaikki teokset ovat ostettavissa käteisellä, yleisimmillä luottokorteilla tai pankkisiirrolla (vain suomalaiset tilit), sovittaessa myös osamaksulla.

Otan mukaan teoksia niin paljon kuin autoon mahtuu, mutta paljon joudun jättämään kotiinkin. Joten, jos olet erityisen kiinnostunut joistakin tietyistä teoksista, ota yhteyttä etukäteen, jotta osaan varata ko. teoksen mukaani. Voin myös varata teoksia jonkin aikaa, sovittuun aikaan saakka.

Käytössäni on kaksiseinäinen osasto, joista toiselle laitan esiin kuvituksiani ja käyttögrafiikkaa. Lisätietoa näistä löydät sivultani Kuvituksia.com.

EN || In November I’ll be at the Tampere Art Fair, booth D221.

I will present and sell both framed and unframed artworks, and also postcards of my artworks. The payment methods on my booth are cash, common credit cards or bank transfer (only Finnish accounts), also part payment plan can be negotiated.

I will take as much artworks as we can get into our car, but I have to leave some home. So, if you are especially interested of some specific art works / prints, please, contact me beforehand, so I certainly bring the print to the fair. I can also hold some prints reserved for a while, until an agreed “deadline”.

I have two wall booth, and on the other wall I will present my illustration stuff of which you can find more information at my Kuvituksia.com site.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
http://www.tampereentaidemessut.fi/
https://www.facebook.com/tampereentaidemessut

Jouluinen taidebasaari / Xmas Art Bazaar 13.–14.12. klo 11–18

a

Jyväskylän taidemuseo / Jyväskylä Art Museum
(Kauppakatu 23, Jyväskylä)

Töitäni (ja minut) löytää pöydästä 8.
You can find my works (and me) from table 8.

Facebook


Checkpoint Leonardo

Vaskenruosteyrttitarha

Oulun taidemuseo / Oulu Art Museum 24.1.-15.3.2015

Installaationi Vaskenruosteyrttitarha on esillä taiteen ja tieteen vuorovaikutusta tutkivassa näyttelyssä. Näyttelyn aikana lasipurkeissa muodostuu sinivihreää ainetta, jonka vanha kansa tunsi nimellä “vaskenruoste”, ja joka taidehistoriassa tunnetaan historiallisena pigmenttinä nimellä espanjanvihreä.

My installation Copper Rust Herb Garden is shown at the exhibition focusing on interaction between art and science: a turquoise matter is developing during the exhibition time, known in art history as an historical pigment, verdigris.

Ystävänpäivätarjous / For Valentine’s Day

Sulosävelin - With Sweet Tunes.

FI |
Pieni Irtokuvituksia-sarjan vedos Ystävälle ystävänpäivälahjaksi? Sarjan vedosten hinta on 35€/kpl. Suomessa sijaitsevaan kotiin kuvat kulkeutuvat tukevassa postituskuoressa postitettuna hintaan 40€, sisältäessään luonnonvalkoisen/kermanvärisen lahjakuoren (muutama hopeinenkin on vielä jäljellä). Jos haluat, että lähetän vedoksen suoraan Ystävällesi, kirjoitan kirjeeseen välitystervehdyksen Sinulta.

Tilaa sähköpostilla paivi.hintsanen@coloria.net – ilmoita, lähetänkö kuvan kuorineen Sinulle vai Ystävällesi (laita myös osoite mukaan), niin pistän kuvan ja lahjakuoren lähetyskuoreen ja postiin ja laskun tulemaan sähköpostitse.

Ystävänpäiväksi teos ehtii, jos tilaat sen viimeistään 10.2.2015.

Sarjan kaikki pikkuvedokset löytyvät osoitteesta http://www.paivihintsanen.fi/separate-illustrations

EN |
A Valentine’s Day offer for Finnish residents with a postage price I can’t offer to abroad. The prints from the series Separate illustrations… are 35 € / each. A Valentine’s Day offer includes a creamy white gift envelope (a few silver ones are also available) and shipping the print straight to Your Friend with a note from You. Unfortunately I can’t match the 40€ Finnish price to the shipments to abroad, but if you are interested, please, contact me paivi.hintsanen@coloria.net and I’ll see what I can do!


Mehiläinen, Jyväskylä 26.1.-27.2.2015

IMG_6314

FI || Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin II -mininäyttelyni on esillä Mehiläinen-lääkäriasemalla Jyväskylässä 26.1.-27.2.2015. Teokset löytyvät viidennen kerroksen R-aulasta. Mukana on teoksia sarjoista Irtokuvituksia (2011), Zoology (2014) sekä Ihmisiä saarillaan (2014). Jos tulee asiaa Mehiläiseen, kannattaa samalla poiketa katsomaan hyvää mieltä tuovia kuvia.

EN || My miniexhibition Illustrations for Nonexistent Stories II is shown at a private hospital Mehiläinen in Jyväskylä from January 26 to February 27, 2015. The exhibition can be found at the R lobby at fifth floor. I show works from the series Separate Illustrations (2011), Zoology (2014) and People on Their Islands (2014). If you have some business in Mehiläinen, take a peek to these pictures and get some good mood.

Muut teokset – Other works

Kuulumattomat (yksityiskohta) / Detached (detail)

FI
Oulun taidemuseon Checkpoint Leonardo -näyttelyn yhteydessä useampikin henkilö on jo kysynyt, eikö teoksesta löydy esittelyä omalta sivultani. Ei ole tähän saakka löytynyt kunnon tietoa, mutta kolmas kertahan (Oulussa on teoksen kolmas installaatio) toden sanoo! Jostain syystä portfolion kokoaminen kokonaisuudessaan on ollut hankala ja hidas homma, mutta työ on aloitettu. Täydentelen kevään 2015 aikana teosesittelyjä (siis niitä muita kuin vedoksia). Aloitin Vaskenruosteyrttitarha-installaation esittelyn lisäämisellä, mutta lisään esille myös muita teoksia ja projekteja – myös keskeneräisiä prosesseja.
Teoksiin voi tutustua Muut teokset -sivulta.

EN
After Checkpoint Leonardo exhibition at the Oulu Art Museum opened a few weeks back, several people have asked me, if I really don’t have any introduction of the work in my own website. Until this I have had to say “no”, but you know what they say about a third time (in Oulu there is a third installation of this)… For some reason completing my art portfolio has been difficult and heavy job, but the work has started. During spring 2015 I will add more introductions of my other works and projects (other than prints, that is). I started with introducing the Copper Rust Herb Garden installation, but I will add also some other artworks and projects – also on going processes.
You can find these introductions in Other works page.


Page 23 of 34 «...10202122232425...»